Ajankohtaista

Tour de Skin jälkeen osa maajoukkuehiihtäjistä jäi palauttelemaan kohden olympialaisia ja osa pohjoissavolaisista kärkihiihtäjistä olivat vielä toipilaana sairasteluista alkuvuoteen, mistä syystä Imatran Sm-hiihdoista ei tullut menestystä aivan kärkiporukkaan. Sen sijaan Keuruun nuorten Sm-hiihdoista tuli mitaleita haastavista olosuhteista Pohjois-Savoon. Vahvojen alkukauden näyttöjen myötä on lunastettu myös arvokisaedustuspaikkoja niin nuorten kuin aikuistenkin sarjoissa.
Pohjois-Savon kilpailukausi käynnisteltiin heti vuodenvaihteen jälkeen Puijolla kaksipäiväisillä kansallisilla kilpailuilla, joista lauantaipäivän perinteisen väliaikalähtö oli myös Iivo Nuorisocupin ensimmäinen osakilpailu. Koronarajoitusten kiristyessä ja peruessa kilpailuja seuraava Iivo Nuorisocupin osakilpailu hiihdetään viime talvelta opituilla kilpailuohjeistuksilla Suonenjoella alkuperäisen aikataulun mukaan sunnuntaina 23.1.2022
Lumisen alkutalven myötä hiihtäjät ovat päässeet harjoittelemaan suotuisasti marraskuusta lähtien ja nyt on hyvä hiljentyä vähäksi aikaa joulun viettoon. Pohjois-Savon Hiihdon kilpailukausi käynnistyy Puijon kansallisissa ja nuorten Sm-esikilpailuilla Kuopiossa vuodenvaihteessa. Lauantain perinteisen kilpailu on myös IIVO Nuorisocupin 2022 ensimmäinen osakilpailu, mistä syystä nyt sankoin joukoin mukaan suksille.
Pohjois-Savon Hiihdon Syysparlamentti järjestetään Kylpylähotelli Kunnonpaikassa sunnuntaina 24.10.2021 klo 17 alkaen. Parlamentissa sääntömääräiset asiat sekä piirin kilpailujärjestäjille ja TD-tehtävissä mukana oleville ajankohtaiskatsaus kilpailusääntöihin ja piirin TD-tehtäviin kaudella 2021-22.
Syksyn piirileiripäivä järjestetään Kuopion Puijolla 25.09.2021 klo 9.30 alkaen. Ohjatut harjoitukset 7-16-vuotiaille. Tänä vuonna leiripäivä on varsin fyysinen, hyödyntäen Puijon uutta rullarataa ja Puijon vaativia maastoja. Vetäjinä toimivat Puijon Hiihtoseuran valmentajat.
Elokuun alussa Pohjois-Savon piirin juniorit kokoontuivat piirileiripäivään Suonenjoelle. Päivän ohjelmassa oli polkujuoksukisat, hiihtäjän liikuvuus- ja lihahuoltoharjoitus, rentoutus-/ mindfulness -harjoitus ja omien vahvuuksien tutkiskelua. Päivän lopuksi osallistujilla oli mahdollisuus käydä uimassa uudessa uimahallissa. Päivään osallistui 28 6-16 vuotiasta lasta ja nuorta Puijon Hiihtoseurasta, Siilinjärven Hiihtoseurasta sekä järjestävästä Suonenjoen Vasamasta.
Kesä on edennyt perinteiseen keskikesän juhlaan ja harjotuskausi aktiivisimmallaan. Ensi viikolla vanhempi hiihtoväki kokoontuu Vuokattiin perinteisen hiihtoviikon ja Aateliracen kilpailun merkeissä. Seuraava piirileiripäivä järjestetään Suonenjoella elokuussa, josta tulee tarkempaa informaatiota heinäkuussa. Mikäli seurassasi on innokkaita td-koulutukseen lähtijöitä tai muutoin halukkuutta päivittää tietojasi, ota yhteys piirin td-vastaavaan ja vasta maastohiihdon johtoryhmään valittuun Esko Valikaiseen.
Viime lauantaina vietettiin aktiviista hiihtopäivää Kiuruvedellä, kun päivän alkuun jaettiin Iivocupin kokonaiskilpailun palkinnot ja muistettiin piirin Hopeasompa- ja Suomenmestaruusmitalisteja. Palkintojenjaon jälkeen nuorison päivä jatkui aktiivisen piirileipäivän merkeissä ja vanhemmat kokoontuivat Piirin kevätparlamenttiin, jossa käytiin läpi piirin viime tilikauden tilinpäätös ja suunnattiin myös katseita tulevaan hiihtokauteen avoimen keskustelun merkeissä.
Vuokatti kokeneena kilpailunjärjestäjänä otti haasteen vastaan ja järjesti huhtikuun lumilla sekä Hopeasomman loppukilpailut että Nuorten Suomenmestaruuskilpailut peräkkäisinä viikonloppuina. Pohjoissavolaisille hiihtäjille tuli hyvin menestystä molempina viikonloppuina.
Oberstdorfin Maailmanmestaruuskilpailuista pohjoissavolaiset maastohiihtomitalit jäivät saavuttamatta tiukasssa kansainvälisessä kilpailussa, mutta yhdistetyn Ilkka Herola saalisti henkilökohtaisen hopeamitalin Kuopioon. Maaliskuun lopussa Ristijärven Suomenmestaruuskilpailuissa pohjoissavolaiset hiihtäjät menestyivät kuitenkin jälleen laajalla rintamalla ja Puijon Hiihtoseura saalisti himoitsemansa miesten viestikullan
RSS ATOM