Ajankohtaista

Pohjois-Savon Hiihto järjestää Siilinjärven Laturastilla lauantaina 19.10.2019 ainutlaatuisen ja korkeatasoisen yksipäiväisen valmentajakoulutuksen. Kouluttajina toimivat Pekka Vähäsöyrinki ja Arto Tolonen.
Syyskuun piirileiri pidetään pe-su 20.-22.9.2019 Vuokatissa. Ehdit ilmoittautua leirille 30.8.2019 mennessä Tanjalle. Ohjeet valmennustoiminta -sivulla.
Kevätparlamentti järjestettiin vastavalmistuneella Kuopion Elämyskeskus Saanalla, jossa muisteltiin mennyttä hiihtokautta sekä suunnattiin katseita myös uuteen harjoituskauteen. Tilaisuudessa palkittiin piirin Suomenmestaruus- ja Hopeasompatason mitalistiurheilijat ja jaettiin IIVO Nuorisocupin kokonaiskilpailun palkinnot cupin nimikkohenkilön kädestä yhteiskuvin. Puheessaan Iivo muisteli myös omia piirileiriaikojaan yhdessä Pertun kanssa, josta hiihtopolkua ja -innostusta avattiin nykyisille hiihtovuosille.
IIVO Nuorisocupissa hiihdettiin talven aikana viisi erilaista osakilpailua, joista neljä parasta suoritusta laskettiin cupin kokonaispisteisiin. Cupin suosio on kasvamassa, kun sarjaan osallistui yhteensä 104 eri pohjoissavolaista hiihtäjää sarjoissa 8-16 vuotta. Kokonaiskilpailun palkintojenjakoajankohta ratkeaa lähiaikoina huhti-toukokuun vaihteseen.
Viime kesänä Savoon juurilleen palannut Iivo Niskanen saavutti henkilökohtaisen pronssimitalin 15 kilometrin perinteisen tyylin matkalta ja pari niukkaa neljättä sijaa viime viikonloppuna päättyneistä Seefeldin mm-hiihdoista. Pohjois-Savosta mukana mm-kilpailuissa olivat myös Kerttu Niskanen ja Perttu Hyvärinen, joista jälkimmäinen hiihti muun muassa miesten neljänneksi sijoittuneessa viestijoukkueessa. Savolaiset kärkihiihtäjät voit nähdä todennäköisesti Pohjois-Savon 100. maakuntaviestissä Puijolla tiistai-iltana 26.3.
Lapinlahdella hiihdettiin perinteinen ala- ja yläkoululaisten Maakuntaviesti, jossa alakoululaiset tytöt ja pojat hiihtävät 8 osuutta ja yläkoululaiset 6 osuutta. Molempien sarjojen voitot matkasivat tänä vuonna Kiuruvedelle, jossa todennäköisesti hiihdetään myös koululaisten maakuntaviestiä ensi talvena.
Pohjois-Savon Hiihdon perinteinen hiihdon nuorisocup alle 16-vuotiaiden sarjoissa on saanut nimensä olympiavoittaja Iivo Niskasen mukaan. Nuorisocupia kisaillaan monipuolisesti eri hiihtomuodoissa tulevana talvena tammi-maaliskussa ja ensimmäinen osakilpailu kisaillaan perinteisen tyylin pikamatkoilla Sonkajärvellä lauantaina 12.1.
Perinteeksi muodostunut Pohjois-Savon Hiihdon alkutalven sprinttiharjoitus hiihdettiin Lapinlahdella itsenäisyyspäivänä erinomaisissa olosuhteissa, vaikka keliolosuhteet tuottivat hieman haasteita perinteisen tyylin huoltojoukoille. Nuorimmat alle 12-vuotiaat hiihtivät aika-ajon ja vanhemmat aika-ajon lisäksi saivat jokainen kaksi eräharjoitushiihtoa.
RSS ATOM