Ajankohtaista

Pohjois-Savon Hiihdon perinteinen hiihdon nuorisocup alle 16-vuotiaiden sarjoissa on saanut nimensä olympiavoittaja Iivo Niskasen mukaan. Nuorisocupia kisaillaan monipuolisesti eri hiihtomuodoissa tulevana talvena tammi-maaliskussa ja ensimmäinen osakilpailu kisaillaan perinteisen tyylin pikamatkoilla Sonkajärvellä lauantaina 12.1.
Perinteeksi muodostunut Pohjois-Savon Hiihdon alkutalven sprinttiharjoitus hiihdettiin Lapinlahdella itsenäisyyspäivänä erinomaisissa olosuhteissa, vaikka keliolosuhteet tuottivat hieman haasteita perinteisen tyylin huoltojoukoille. Nuorimmat alle 12-vuotiaat hiihtivät aika-ajon ja vanhemmat aika-ajon lisäksi saivat jokainen kaksi eräharjoitushiihtoa.
Sadannen Pohjois-Savon Maakuntaviestin ajankohta Puijolla on varmistunut tiistai-iltaan 26.3., jotta tapahtuma saa arvoisansa osanoton piirin kärkiurheilijoista unohtamatta kuitenkaan valtavaa maastohiihdon harrastajajoukkoa, jonka tapahtuma kerää mukaansa. Nyt kaikki kokoamaan joukkueita juhlatapahtumaan.
Pohjois-Savon Hiihdon sääntöjen määräinen syysparlamentti järjestetään Hotelli Isovalkeisella tiistaina 30.10.2018 klo 18. Liitteenä kokouskutsu ja -esityslista. jäsenseuroille. Syysparlamentissa käynnistetään katseita 100. juhlamaakuntaviestiin Puijolla. Tervetuloa!
Nyt olisi tälle kaudelle koulutuksia tarjolla Pohjois-Savon Piirissä. Seurat olkaa aktiivisia ja ilmoittakaa jäsenistöllenne kyseisistä koulutuksista. Toivottavasti mahdollisimman moni seura ilmoittautuu mukaan.
Seuraava piiripäivä järjestetään lauantaina 13.10. Tahkon ensilumenladulla hiihtäen ja sauvarinteessä. Päivä on suunnattu ensisijaisesti alle 14-vuotiaille hiihtäjänaluille. Tarkempi info valmennustoiminta -osiossa.
Perinteisen Pohjois-Savon Nuorisocupin nimi muuttuu IIVO Nuorisocupiksi talvelle 2019. Piirikunnallisten Nuorisocup osakilpailujen hakeminen piiriltä lokakuun loppuun mennessä.
Ilmoittautumislomake harjoituskauden jälkimmäisen puoliskon piirileireille Vuokatissa 30.8-2.9.2018 ja 8-11.11.2018 on avattu. Ilmoittaudu mukaan leireille 12.8.2018 mennessä ja ilmoita lisätietoja kohtaan: osallistutko molemmille leireistä vai vain toiselle leirille. Mikäli mukaan ilmoittautunut ei peru osallistumistaan leirille ajoissa, niin voimme veloittaa koko leirimaksun.
RSS ATOM